KIRKKO JA ME NUORET

Olemme ehkä jokainen saaneet käteemme joskus kadulla kulkiessamme lappusen, jossa kehotetaan tekemään parannus ja antamaan elämämme Jumalan käsiin. Tämä on eräs tapa, jolla kirkko yrittää lähestyä nuoria ja saada heidät mukaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä tapa on väärä. Moni heittää lapun pois edes katsomatta sitä. Joku toinen vilkaisee sitä ja toteaa, että eihän siinä ole kuin jotain kuivaa tekstiä jostain parannuksesta ja heittä lapun pois
Korjausehdotukseni olisi se, että kirkon pitäisi mennä nuorten luo, jutella heidän kanssaan, ottaa huomioon heidän kantansa asiaan. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita paljon kohua herättäneen Jeesus-liikkeen nuoret. He saattavat pysäyttää jonkun vastaantulijan ja keskustella pitkäänkin heidän kanssaan. Heidän kielenkäyttönsä on samanlaista kuin muidenkin nuorten. Saattaa tosin kuulostaa aika rumalta, jos kuulee esimerkiksi tällaiset sanat joskus kadulla:" Hei baby, tiesitsä että Jeesus on reilu jätkä?" Mutta nyt nuori huomaa, että siinähän on samanlainen kaveri kuin hänkin on, eikä mikään tympäisevä "himosaarnaaja". Tällainen useimmiten vapauttaa nuoren keskusteluun tämän kristityn nuoren kanssa. Ainoa ristiriita on, että useimmat Jeesus-liikkeen nuoret eivät kuulu mihinkään kirkkoon vaan he uskovat vain henkilökohtaiseen uskoontulemiseen, mutta lähestymistapa voisi olla kirkollakin sama.
Kun sitten nuori pääsee seurakuntansa toimintaan mukaan, on hänellä siellä monta eri harrastusmahdollisuutta. On erilaisia kursseja: kerhonjohtajakurssit ja isovelikurssit, joiden suorittajilla on mahdollisuus päästä johtamaan esim. omaa kerhoa ja mahdollisuus päästä isoksiveljeksi tai isoksisiskoksi rippileireille, on nuorisoparlamentti, rukousillat, minikirkot jne. Mutta yhden asian kirkko ja seurakunnat ovat unohtaneet. Tilaisuuksien ajoitus ei vastaa mielestäni tarkoitustaan, koska esim. minikirkko on keskiviikkoisin, siis keskellä viikkoa. Perjantai ja lauantai ovat unohtuneet. Nämä päiväthän ovat juuri monelle nuorelle kaikkein pahimmat päivät. Alkoholi ja tupakka ovat silloin kaikkein eniten liikkeellä. Mahdollisuus joutua niiden orjaksi on suuri, joten silloin olisi tärkeää saada nuoret pois kaduilta ja baareista terveempien harrastusten pariin. Ohjelmiin pitäisi sisällyttää enemmän nuorisoa kiinnostavaa musiikkia, esim. rock`n roll on erittäin suosittua musiikkia esim. Amerikassa nuorten uskonnollisissa piireissä.
Tulevaisuutta kirkon ja nuorten yhteistyöllä varmaankin olisi, jos kirkko oppisi lähestymään nuoria oikealla tavalla ja saamaan toimintansa nuoria kiinnostavammaksi.
Nyt on tultu siihe, jota olen kauan odottanut: nuoret ovat vihdoin huomanneet, mihin tämä maailma ja yhteiskunta on menossa. Huumausaineet, alkoholi ja sodat pelottavat useita. Koetetaan löytää elämälle jotain muuta sisältöä. Monet kokeilevat Jeesusta ja huomaavatkin löytäneensä elämälle jotain uutta ja mieltä rohkaisevaa. Mielestäni tällaisena aikana on kirkolla erittäin hyvät mahdollisuudet saada nuoria mukaansa, mutta tämä edellyttää toimintatapojen muuttamista.
Opettajan sanallinen arvio: "Virkkeet alkavat olla kunnossa, Säilytä silti tyylin elävyys!" Aineen arvosana oli 9-.

RAITTIINA RATISSA

"Yhdet vielä ja sitten kotiin!", huusi Taavetti Ala-Hikiä tarjoilijalle. Taavetti oli kanta-asiakas. Tarjoilija tiesi, että herra Ala-Hikiä osasi hyvin säännöstellä juomistaan. Niin ainakin itse Ala-Hikiä väitti. Tarjoilija toi seitsemännen lasillisen. "Tämän jälkeen minä lähden kotiin", sanoi Taavetti. Hän kokeili housuntaskujaan. Auton avaimet olivat tallessa. Hän tyhjensi lasinsa. Sitten hän nousi ja otti takkinsa.
Ulkona satoi lunta. "Varmasti tien pinta on liukas", ajatteli herra Ala-Hikiä. Hän kaivoi avaimet taskustaan ja alkoi aukaista auton ovea. "Kuulepas herra Ala-Hikiä, sinä olet nauttinut alkoholia, et saisi ajaa". Tämän sanoi jokin hänen päässään. Ala-Hikiä seisoi vain. Katseli avaimia. Kyllähän hän oli ennenkin selvinnyt onnellisesti kotiin, vaikka olikin nauttinut. Tosin, hän ei ollut koskaan ottanut seitsemää lasillista. No, ei se mitään. Palkankorotusta kannatti juhliakin. Ja onhan vaimolle ruusukimppu. Ei hänkään olisi vihainen.
Niin Taavetti Ala-Hikiä ryömi uuden Toyotansa ratin taakse, tosin hieman humalassa. Löytyihän se virta-avaimen reikäkin vihdoin, ja niin sitä lähdettiin. Lunta satoi edelleen, ja se haittasi näkyvyyttä. "Kirottu lumisade!", manaili Ala-Hikiä. Hän avasi radion. Jussi Raittinen lauloi laulussaan: "Ei ole viinan voittanutta, hävinnyt oon minäkin!" "Ei ole viinan voittanutta, paitsi minä!", ajatteli Ala-Hikiä.
Lumisade tiheni. Herra Ala-Hikiä ajeli epävarmasti eteenpäin. "Onneksi liikenne on hiljainen." Auto käväisi silloin tällöin vasemmalla puolella. "Ei se mitään, eihän täällä ole muita kulkijoita." Sitten radiossa avattiin raittiusviikko. Herra Ala-Hikiä totesi mielessään raittiusviikon tärkeyden. Sitten jotain vilahti. Auto heilahti. Ala-Hikiä kuuli sanat:"Ei oo viinan voittanutta, hävinnyt oon minäkin." Sitten lumisade lakkasi, kukkakimppu takapenkillä rusentui.
Herra Taavetti Ala-Hikiä aukaisi silmänsä. Aurinko paistoi, linnut lauloivat. Oli kesä. Ei lumisadetta, ei liukasta tietä. Vain viina. "Parempi olla raittiina ratissa!" ,totesi Taavetti Ala-Hikiä, jolle ei koskaan ollut tapahtunut mitään.
(Opettaja ei oikein ymmärtänyt loppua ja kirjoitti kaksi kysymysmerkkiä. Ehkä sinä ymmärrät tuon lopun eli kaikkea se viina teettää. Opettaja kirjoitti, että sujuvaa, kepeää, entä loppu?) Aineen arvosana oli 81/2

LÖYTÖ KANSAKOULUAJOILTA 60-LUVULTA

Unohdus sitä varten pahaa että opettajalle tulee muuten paha mieli. Kyllä minulle tulee kanssa paha mieli jos unohdan jotain kotiin. Minä en viitsi ensin sanoa mitään Mutta kyllä se tulee pian ilmi. Nyt minä kyllä pyydän anteeksi tässä kirjoituksessa. Opettaja minä yritän olla unohtamatta pitkän ajan ja luen kaikki läksyt se on kauhean paha juttu se unohtaminen. Ja pyydän anteeksi kaikkien muitten unohdukset.

LINJA-AUTOSSA ON TUNNELMAA

Linja-autossa jossain Maaningan ja Pielaveden välillä on aito savolainen lupsakka tunnelma tungoksesta huolimatta. Savolainen sutkausvarasto on ehtymätön, ja savonkieli pulppuaa ilmeikkäänä ja monivivahteisena antaen pienellekin lausahdukselle nautittavan ja usein aivan riemastuttavan muodon. Tuossa istuu karjalainen turisti yrittäen epätoivoisesti löytää sutkauksista ymmärrettäviä sanoja. Vahinko vain, että hän istuu niin kaukana auton perällä. Hän nousee, lähtee raivaamaan tietä läpi savolaisen ihmisviidakon. "Anteeksi rouva, pääsiskös läpi?"Kyllä päästään. Ihme ja kumma. Edessä seisoo iso isäntä. Mitenkähän tuon ohittaisi? Vanhan rajajääkärin taidot palaavat tuohon yksinäiseen tarpojaan. Rynnäköllä sitä ennenkin tankkiesteet ja vihollisen linjat murrettiin. "Anteeksi, väistytkö vähäsen?"Rynnäkköön! Iso pehmeä tunkeutuu vastaan. Onko tämä superlonia vai ihraa? Ei auttanut ryntäys. Sutkaukset kuuluvat jo hieman selvemmin. Jos yrittäisi vielä. "Anteeksi!" Nyt jalka tuohon. "Anteeksi varpaanne, rouva!" Käsi tuohon kahvaan. Sitten vedetään henkeä. Siitä vielä vähän. "Anteeksi, anteeksi!" Yritä kestää. Noin, voitto on meidän. Vihaiset katseet seuraavat turistia. Ei se mitään. Sutkaukset lentävät edelleen. Lannan haju lähestyy. Siitä vielä eteenpäin. "Anteeksi herra, mutta pääsiskös tästä?""Kiitos." Nyt se lanta vasta haisee. Tuosta penkistä tulevat sutkaukset. "Oho, anteeksi polvenne, neiti. He, he!" Siitä vielä vähäsen. Noin, tuossa on väli, siihen. Tuosta herrasta tulee sutkauksia vaikka kuinka paljon. Tässä on hyvä paikka. Kuuleekin niin hyvin.
"Karvakajon tienhaara!" kuuluu kuljettaja ilmoittavan.
Jaaha, se on sitten karjalaisen turistimme päätepysäkki. Niin, joku on joskus viisaasti sanonut, että työ tekijäänsä kiittää. Työtä taisi nähdä meidän turistimmekin, mutta kiittikö työ?
(Opettaja kirjoitti: "Olisihan niitä sutkauksia ollut hauska kuulla...) Aineen arvosana oli 9-.

PORTILLA

Portti on käsite, josta tullaan ja mennään. Tämä portti on poikkeus. Siitä vain mennään. Monet ovat kulkeneet tästä portista. Monet ilot ja surut se on nähnyt. Lauantaisin sen ruostuneet saranat narahtelevat haikeasti. Vanha sammal pöllähtää kädensijasta.
Nytkin siitä kulkee joku. Vanhus on tuttu tälle ruostuneelle portille. Tässä portilla vanhus pysähtyy. Vanha, unohtunut katse hapuilee maahan. Portti tietää, että siinä lepää nuorukainen. Vanhus, äiti, laskeutuu polvilleen sammaloituneen ristin ääreen. Pieni lyhty laskeutuu ristin juureen. Portti tietää vanhuksen surun, ihmisten surun, maailman surun. Jälleen vanhat saranat narahtavat. Verkkainen joukko matelee hiljalleen sisään. Ihmiset itkevät poismennyttä, mutta portti ei itke. Se tietää, että onnellinen on se ihminen, joka tänne saa jäädä. Luojan valtakuntaan. Saranat narahtavat. Vanhus on mennyt.
Portti katselee tyhjälle kirkkotielle. Huuru alkaa muodostua porttivanhuksen päälle. Pakkanen kiristyy. Ilma kylmenee. Kylän valot loistavat alhaalta laaksosta. Ilta hämärtyy. Silloin nousee vuorten takaa suuri, ihmeellinen tähti. Portti huomaa sen. Pakkanen kiristyy, mutta porttia ei palele. Täällä sisäpuolella on lämmin ja rauhaisa, täällä Luojan valtakunnassa. Silloin huuru sulaa. Saranat narahtavat. Kaksi valkoista hahmoa astuu sisään. Portti tuntee heidät. He ovat Luojan lähettiläitä. Vanha kappeli täyttyy ihmisistä. Portti jää yksin. Surumielisenä se katsoo valkoisten hahmojen perään. He ovat Luojan lähettiläitä. Kuinka ihanaa olisikaan olla heidän kanssaan tällaisena iltana. Portti huoahtaa. Tähti nousee yhä korkeammalle. Portti on yksin, mutta lopulta kuitenkin onnellinen. Se tietää, ettei se ole yksin. Luojan valtakunnassa ei kukaan ole yksin.
On jouluilta.
Aineen arvosana oli 8+.

KAUNEUSKILPAILUT, AH JA VOI!

Herätyskello rämisi Akseli Kahva Tossavaisen ränsistyneellä jalkapuolella yöpöydällä. Tänään olisi suuri, kauan odotettu päivä. Akseli Kahva Tossavainen oli päättänyt lähteä missikisoihin.
Akseli hymähti itsekseen ja vaipui syviin haaveisiin, mutta vanha inhottava, kärttyinen herätyskello ei antanut rauhaa. Se rämisi ja rämisi lakkaamatta. Akseli Kahva Tossavainen tarttui kelloparkaan suurilla, leipälapiota muistuttavilla käsillään. Kuului suhinaa ja rämsis. Herätyskello antoi periksi. Akseli kompuroi tynnyrimäisiin aamutossuihinsa ja meni keittämään kahvia.
Ah ja voi! Tosiaan standardilaatua, ajatteli Tossavainen, kun näki ensimmäisen kilpailijan astuvan areenalle. " Ja mitat olivat 56-65-71", selitti kuuluttaja teknillisiä tietoja. Tossavainen hymähti tunnettuun tapaansa. " E i se meitin Miina Sarana Tossavainenkaan ois yhtään hullummin selvinnyt. Mitat vain taitas olla ylikokoa", ajatteli Tossavainen ja hymähti. "Seuraava kilpailija on norjalainen...!" "Vai norjalainen", hymähti Akseli Kahva Tossavainen tunnettuun tapaansa,"on näköjään resurssit riittänny iha ulkomaillekin.""Sitten tuli Suomen edustaja. "Siinä on Skandinavian kaunein", ajatteli Tossavainen. "Mitähän se Miina Sarana tuumisi, kun tietäs, ett mä oon ollu missikisailuissa?"
Loppukantaatti soi ja neljäs perintöprinsessa kuulutettiin esiin. "En mää ois tota osannu odottaa. Tommonen perä ja kaikki", ajatteli Tossavainen ja hymähti tunnettuun tapaansa. "Kyllä se meitin Miina Sarana ois..."
Kolmannen, toisen ja ensimmäisen perintöprinsessan tulon jälkeen oli Akseli Kahva Tossavainen jo aivan poissa tolaltaan. Miss Skandinavia astui esiin. Tossavainen röntösteli yleisön joukosta onnittelemaan missiä. "Ööh, tota, onneksi olkoon vaan, mut et sää ois meitin Miina Saranalle pärjänny", tokaisi Akseli Kahva Tossavainen ja hymähti tunnettuun tapaansa.
(Yritti kai olla jonkinlainen pakina.)Aineen arvosana oli 81/2.

MUUAN KIRJALLISUUDEN YKSINÄINEN

Valitsin hänet omasta käsikirjoituksestani "Lifti". Oikeastaan hän oli yksinäinen ihminen, tavallinen parikymmentäkesäinen nuorukainen. Niin voisi luulla. Mutta jos ihminen näkisi lähimmäisensä sisimpään, niin hän huomaisi, että Rauli Sanström ei ollut tavallinen ihminen luonteeltaan.
Kotiolot olivat hyvät. Sitä ei Rauli itsekään voi kieltää, mutta kuitenkin hän erosi perheestään. Hänen luonteensa teki poikkeuksen. Hän oli hiljainen, haaveileva ja herkästi liikuttuva. Perhe oli taas levoton ja vilkas. Sisko ja veli olivat aina riiteleväisiä. Rauli ei tiennyt oikein, mihin ryhmään hän kuului. Se tunne teki hänestä yksinäisen. Hän kaipasi rakkautta, ei kuitenkaan vanhempien taholta. Hän halusi ihmisen, jota voisi rakastaa.
Sitten eräänä kauniina aamuna hän lähti etsimään rakkautta. Kukaan perheen jäsenistä ei osannut sanoa, minne hän lähti.
Yksinäisyyden tunne painoi hänen mieltään, mutta matkallaan hän kohtasi tytön, aivan tavallisen rikkaan perheen tytön. Lissu oli ailahtelevainen luonteeltaan. Hän oli häpeilemätön, mutta hänessä oli jotain josta hän Rauli erityisesti piti. Puhelinsoitto keskeytti yhdessäolon.
Rauli jatkoi matkaansa. Yksinäisyyden tunne palasi hänen mieleensä. Hän oli löytänyt rakkauden, mutta menettänyt sen. Matkalla tapahtunut kolari järkytti hänen mieltään. Iso, musta amerikan rauta ja sormi tiellä. Ne kaivoivat hänen mieltään jatkuvasti. Marihuanan kokeilu Turussa ei poistanut yksinäisyyden tunnetta. Hän sai kyllä ystäviä, mutta ei sellaista jota etsi. Hän tapasi Lissun jälleen ja joutui eroamaan tästä. Asia paheni. Pieni, mutta sitäkin enemmän ennustava uni, johon Rauli ei kuitenkaan kiinnittänyt enempää huomiota, näytti hänen tulevaisuutensa pitkälle eteenpäin. Raumalla tapahtui jotain sellaista, joka pyöräytti Raulin elämän ylösalaisin. Mutta tämäkään ei täysin poistanut hänen yksinäisyyden tunnettaan. Hän kaipasi Lissua. Matka jatkui...Kaupunki, kaupungin perästä. Rauli Sanström etsi...
Vain yksi henkilö tietää, löysikö Rauli Sanström etsimänsä rakkauden ja saiko hän poistetuksi yksinäisyyden hitusen mielestään. Tämä henkilö on Lissu. Me muut emme saa tietää asiasta ehkä koskaan, mutta sen näyttää tulevaisuus.
Aineen arvosana oli 8+ (Opettajan sanallinen huomautus koski virkkeitä.)