HUUTOKAUPASSA

Herätyskello rämisi pöydälläni. Käännähdin vuoteessani. Nostin ison kourani kuin pajavasaran ja valmistauduin iskemään kohteeseen. Ilma viuhui, Kuului rusahdus. Vieterit lentelivät ympäri huonettani. "Oho, taisin kumauttaa turhan lujaa."
Nousin vuoteestani ja hoipertelin hieman unisena ulko-ovelle. Nostin sanomalehden lattialta ja palasin vuoteeseen.
"Muurari saa paikan, Sokoksen suuri alennusmyynti. Todella huokeaa. Oho! Huutokauppa Karhulan poliisilaitoksella. Antiikkia, polkupyöriä, televisio, radio ja Morris-merkkinen auto. Klo 9-11. Paljos se kello nyt onkaan? Varttia vaille yhdeksän. Tuli hoppu."
Pukeuduin harvinaisen nopeasti ja ryntäsin ulos. "Paljonko tarjotaan vanhasta kaapista?""Satanen!""Satanen tarjottu!""150!""160!""Ensimmäinen, toinen ja kolmas! Kaappi meni tuolle vaaleapukuiselle herralle. Huudot maksetaan käteisellä!"
Hiukan aikaa katseltuani kaupankäyntiä herätti minut ajatuksistani kysymys: "Paljos kello on?""Kymmenen." "HÄ?""KYMMENEN!", karjaisin minä jo hiukan ärtyneenä. " Tämä aukaisematon kirstu meni tuolle silmälasipäiselle herralle. Huudot maksetaan käteisellä!" "Mitä? Minähän sanoin vain paljonko kello on!", vastasin hämmästyneenä.""Älkää puhuko!""Kysykää vaikka...hei mihis se ukko tästä häipyi?""Paljonko tarjotaan tästä polkupyörästä...?"
Kun sitten yhdeltätoista kävelin kirstu kainalossa kotiin, ajattelin, että se oli viimeinen huutokauppa, jossa kävin. Kotiin päästyäni väänsin sorkkaraudalla kirstun auki. "Mitä! Matonkuteita!" Olin maksanut kympin matonkuteista!"
Niille, joilla on erikoisen kova ääni, en suosittele huutokauppaa. Seuraavana päivänä marssin suoraan Kotkan Huutokauppakamarille. "Täss ois vähän matonkuteita kaupattavaksi!" Kirstun pidin itse.
Aineen arvosana oli 81/2.