PORTILLA

Portti on käsite, josta tullaan ja mennään. Tämä portti on poikkeus. Siitä vain mennään. Monet ovat kulkeneet tästä portista. Monet ilot ja surut se on nähnyt. Lauantaisin sen ruostuneet saranat narahtelevat haikeasti. Vanha sammal pöllähtää kädensijasta.
Nytkin siitä kulkee joku. Vanhus on tuttu tälle ruostuneelle portille. Tässä portilla vanhus pysähtyy. Vanha, unohtunut katse hapuilee maahan. Portti tietää, että siinä lepää nuorukainen. Vanhus, äiti, laskeutuu polvilleen sammaloituneen ristin ääreen. Pieni lyhty laskeutuu ristin juureen. Portti tietää vanhuksen surun, ihmisten surun, maailman surun. Jälleen vanhat saranat narahtavat. Verkkainen joukko matelee hiljalleen sisään. Ihmiset itkevät poismennyttä, mutta portti ei itke. Se tietää, että onnellinen on se ihminen, joka tänne saa jäädä. Luojan valtakuntaan. Saranat narahtavat. Vanhus on mennyt.
Portti katselee tyhjälle kirkkotielle. Huuru alkaa muodostua porttivanhuksen päälle. Pakkanen kiristyy. Ilma kylmenee. Kylän valot loistavat alhaalta laaksosta. Ilta hämärtyy. Silloin nousee vuorten takaa suuri, ihmeellinen tähti. Portti huomaa sen. Pakkanen kiristyy, mutta porttia ei palele. Täällä sisäpuolella on lämmin ja rauhaisa, täällä Luojan valtakunnassa. Silloin huuru sulaa. Saranat narahtavat. Kaksi valkoista hahmoa astuu sisään. Portti tuntee heidät. He ovat Luojan lähettiläitä. Vanha kappeli täyttyy ihmisistä. Portti jää yksin. Surumielisenä se katsoo valkoisten hahmojen perään. He ovat Luojan lähettiläitä. Kuinka ihanaa olisikaan olla heidän kanssaan tällaisena iltana. Portti huoahtaa. Tähti nousee yhä korkeammalle. Portti on yksin, mutta lopulta kuitenkin onnellinen. Se tietää, ettei se ole yksin. Luojan valtakunnassa ei kukaan ole yksin.
On jouluilta.
Aineen arvosana oli 8+.